Muut asiantuntijat
Finfund
Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka tarjoaa pitkäaikaista riskirahoitusta kannattaviin hankkeisiin kehitysmaissa ja siirtymätalousmaissa EU:n ulkopuolella. Rahoitamme yksityisiä hankkeita, joihin liittyy suomalainen intressi. Finnfund
Finnvera
Finnvera tarjoaa lainarahoitusta, takauksia ja vientitakuita yrityksen eri tarpeisiin ja kehitysvaiheisiin.
Kansainvälistyville ja vientikauppaa harjoittaville yrityksille Finnvera tarjoaa rahoitusta ja vakuutuksia luottoriskien varalta. Finnvera
Finpro
Finpro on suomalaisten yritysten kansainvälisen kasvun asiantuntija ja kumppani. Markkina- ja toimialaosaajamme työskentelevät sekä Suomessa että yli 40 maassa maailmalla. Tunnemme hyvin markkinat, joilla asiakkaamme tavoittelevat menestystä. Finpro
Fintra
Fintra on valmentanut kansainvälistymisen kynnyksellä olevia ja jo maailman markkinoilla aktiivisesti toimivia suomalaisia yrityksiä jo lähes 50 vuoden ajan. Yli 300 asiantuntijasta koostuvan valmentajaverkoston avulla taitomme ja tietomme ovat ajankohtaisia ja monissa tilanteissa testattuja. Fintra
Laatukeskus
Laatukeskus toteuttaa missiotaan ja pyrkii visioonsa sekä asiakaskuntansa ja vaikuttavuutensa laajuutta että palvelutarjontansa syvyyttä koskevalla tavoiteasetannalla. Se palvelee kaikkia suomalaisia organisaatioita sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Laatukeskus suunta toimintaansa myös pieniin organisaatioihin ja levittää monipuolisen viestinnän keinoin yleistä laatutietoisuutta. Laatukeskus
Metalliliitto
Vuonna 1899 perustettu Metallityöväen liitto on maan suurin teollisuuden ammattiliitto ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n jäsen.
Liiton jäsenmäärä 31.12.2006 oli 165 506 jäsentä, joista naisia oli 32 567. Metalliliitto
Patentti- ja rekisterihallitus
Teollisoikeuksien ja yritys- ja yhteisötoiminnan asiantuntijaorganisaationa Patentti- ja rekisterihallitus edistää ja kehittää yrittäjyyttä, innovatiivisuutta ja yhteisöllistä toimintaa Suomessa ja kansainvälisesti.
Patentti- ja rekisterihallitus vaalii henkistä pääomaa ja tukee teknistä ja taloudellista kehitystä varmistamalla, että
- yritykset, yhdistykset ja säätiöt voivat toimia oikeudellisesti maassamme,
- keksijät, tutkijat, tuotekehittäjät, valmistajat ja markkinoijat voivat saada patentin, tavaramerkin, mallioikeuden tai muun teollisoikeudellisen suojan,
- suomalaisten edut turvataan kansainvälisesti,
- PRHtieto ja neuvonta on luotettavaa ja nopeasti saatavissa. Patentti- ja rekisterihallitus
PKT-säätiö
PKT-säätiö pitää yllä kattavaa konsulttitietokantaa. Konsulttitietokanta löytyy osoitteesta. Pkt-säätiö
Sitra
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, joka edistää yhteiskunnan hyvinvointia eduskunnan valvonnassa. Sitran tehtävät on määritelty laissa.
Tekes
Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus rahoittaa ja aktivoi yritysten ja julkisten tutkimusyksikköjen haastavia tutkimus- ja kehitysprojekteja. Tekes
Tekniikan akateemiset
TEK on noin 68 000 jäsenellään maamme suurin diplomi-insinöörien ja arkkitehtien järjestö. Liiton piiriin kuuluu lisäksi merkittävä määrä fyysikkoja, matemaatikkoja ja muita yliopistotutkinnon suorittaneita. Tekniikan akateemiset
Teknisen Kaupan Liitto
Teknisen Kaupan Liitto on verkottuneen liiketoiminnan edellyttämien palvelujen ja niihin liittyvien teknisten tuotteiden toimittajien yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö. Liiton tehtävänä on tukea jäsentensä menestymisen edellytyksiä kehittyvässä liiketoimintaympäristössä. Teknisen kaupan liitto
Teknologiateollisuus ry
Toiminta-ajatus:
Teknologiateollisuus ry:n tehtävänä on huolehtia siitä,
että teknologiateollisuudella on menestymisen edellytykset kansainvälisessä kilpailussa. Teknologiateollisuus ry
TEM toimialapalvelu
TEM Toimialapalvelu on työ- ja elinkeinoministeriön asiantuntijatoiminto, joka koordinoi ja kehittää pk-yritystoimintaa keskittynyttä toimialapäälliköiden työskentelyä sekä tietopalvelua. Asiakkailla on tietopalvelu saatavissa käyttöönsä toimialaraporttien ja Toimiala Online -tietokannan kautta. Julkisella sektorilla myös Toimiala Online –tietokannan muodossa. TEM toimiala-asiantuntijat
Teollisuussijoitus
Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö. Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen.
Lue»Toimihenkilöunioni
Toimihenkilöunioni TU ry on toimihenkilöiden ammattiliitto. Toimihenkilöunioni toimii työolojen ja työsuhteen ehtojen parantamiseksi sekä jäsentensä työmarkkina-aseman vahvistamiseksi. TU tarjoaa toimihenkilöille työelämän tarpeisiin parhaan turvan ja palvelun. TU on STTK:n suurin yksityisen sektorin ammattiliitto ja Suomen suurin teollisuuden toimihenkilöliitto. Toimihenkilöunioni
Tykes - työelämän kehittämisohjelma
Työelämän kehittämisohjelma Tykes tukee työpaikkojen hankkeita, joissa johto ja henkilöstö etsivät ja kehittävät yhdessä toimintatapojaan, asiantuntijaverkostoja hyväksi käyttäen.
Lue»Työ- ja elinkeinoministeriö
Uusi työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) aloitti toimintansa 1.1.2008. TEM-konsernissa työskentelee yhteensä yli kymmenen tuhatta ihmistä työ- ja elinkeinoministeriössä ja konsernin yli 30 organisaatiossa. Työ - ja elinkeinoministeriö
Työsuojelurahasto
Työsuojelurahaston tarkoituksena on rahoittaa sellaista tutkimus-, kehitys- ja tiedotustoimintaa, joka parantaa työoloja ja edistää työyhteisöjen toiminnan turvallisuutta ja tuottavuutta.
Rahaston tehtävät perustuvat työsuojelurahastolakiin ja ministeriön vahvistamiin sääntöihin. Rahasto edistää tapaturmavakuutusvelvollisten työnantajien ja näiden palveluksessa olevien työntekijöiden etua. Työsuojelurahaston toimintaa valvoo työsuojelusta ja sen valvonnasta vastaava ministeriö. Työsuojelurahasto
Uusi Insinööriliitto UIL ry
Uusi Insinööriliitto UIL ry on Insinööriliiton ja Kuntien Teknisten yhdentymisen tuloksena syntynyt akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta noin 73 000 jäsentä. Uuden Insinööriliiton jäsenet ovat insinöörejä, insinööriopiskelijoita sekä muita tekniikan alan asiantuntijoita. Uusi Insinööriliitto UIL ry
VTT
VTT on puolueeton asiantuntijaorganisaatio, joka kehittää uutta teknologiaa, tuottaa tutkimus-, kehitys-, testaus- ja tietopalveluita sekä kotimaisille että kansainvälisille asiakkailleen, yrityksille ja julkiselle sektorille. Osaamisellaan ja uusilla innovaatioilla VTT pyrkii lisäämään omistajansa ja asiakkaidensa teknistaloudellista kilpailukykyä ja yhteiskunnan hyvinvointia. VTT